Mikä vialla sopimuksessa?
Euroopan unionille on jo neljän vuoden ajan tehtailtu uutta perussopimusta. Emme kannata sen hyväksymistä. Vastustamme tätä ehdottomasti kahdesta syystä. Ensinnäkin sopimus osoittaa, että Euroopassa ei ole tahtokaan tarttua katastrofaaliseen siirtolaispolitiikkaan, epäsosiaaliseen talouspolitiikkaan ja yhä laajempana ammottavaan demokratiavajeeseen. Sopimuksessa olisi ollut historiallinen mahdollisuus uudistaa Eurooppaa, mutta näin ei tapahtunut. Toiseksi, sopimus on, kuten kaikki monia lakeja yhteen niputtavat sopimukset: hyvien ja huonojen asioiden sekasikiö. Keskeistä on huomata, että kansalaisille syötetään muutaman parannuksen ohella liuta huonoja uudistuksia ja periaatteita, joita he eivät erillisinä ikinä hyväksyisi. Vaihtoehtoja kansalaisille ei juurikaan jää. Pidämme siis kokonaisuutena sopimusta merkittävänä huononnuksena nykytilaan.
Mikä sopimuksessa on hyvää?
On tietysti ensin syytä tunnustaa uuden Lissabonin perussopimuksena ansiot. Siinä lisätään Euroopan unionin legendaarisen byrokratian avoimuutta. EU:n perusoikeusasiakirjasta – jossa määritellään kaikkien unionin kansalaisten oikeudet – tulee sitova. Tätä pidetään syystä yhtenä suurimmista perussopimuksen saavutuksista, vaikka sopimus ei näiltä osin astukaan voimaan Isossa-Britanniassa tai Puolassa. Myös demokratian lisäämisen osalta otetaan vaatimattomia askeleita kohti parempaa: vaaleilla valitun Euroopan parlamentin valtaa lisätään. Myös kansallisista ministereistä koostuvan Ministerineuvoston suljettuja ovia raotetaan vähäsen, eli päätöksenteon läpinäkyvyyttä lisääntyy myös tältä osin. Kuitenkin samalla uusi ”unionin ulkoministeri” nauttii vain välillistä luottamusta.
Myös kansalaisaloite tulee vihdoin, tosin vesitetyssä muodossa, EU:n sääntöihin: miljoona EU:n kansalaista voivat yhdessä tehdä ei-sitovan kansalaisaloitteen komissiolle tärkeäksi kokemastaan aiheesta. Aloitteen on kuitenkin oltava perussopimuksen mukainen, eli militarismia tai talouden vapauksia rajoittavia aloitteita ei edes ole mahdollista esittää. Rajallisuus tekee kansalaisaloitteesta niin avuttoman, että sitä ei voi pitää ratkaisevana parannuksena.
Keskeistä kuitenkin on, että sopimuksen hyvät puolet voitaisiin aivan hyvin toteuttaa ilman militarismin tai talouden ylivallan hehkutusta. Perussopimuksen olisi oltava joko sellainen arvosopimus, johon enemmistö kansalaisista voi yhtyä, tai sitten pelkkä demokratiaa lisäävä ja byrokratiaa selkiyttävä asiakirja. Keskeisin vaatimuksemme on, että Euroopan unionin perusta on luotava demokraattisesti. Perussopimusprosessi on tämän toiveemme irvikuva, elitistien ja pääomapiirienien märkä uni ja eurobyrokraattien Viagra. Sopimuksen heikennykset varjostavat kuitenkin sen hyötyjä.
Eurooppako rauhanprojekti?
Vaikka EU:n historia on rauhanprojektin historiaa, näyttää tuo rauhan linnake Lissabonin sopimuksen myötä yhä kaukaisemmalta historialta. Sopimuksessa yllytetään aktiivisesti valtioita kasvattamaan asevarustelumenojaan ja sidosta EU:n ja Naton välillä syvennetään entisestään. Sopimuksen hyväksymisen jälkeen operaatioihin EU:n rajojen ulkopuolella ei tarvittaisi YK:n turvallisuusneuvostojen hyväksyntää. Rauhan rakentamisen sijaan pyritään muodostamaan EU:n välittömiä etuja ympäri maailmaa valvovaa sotilasyhteistyötä imperialistiseen tyyliin. EU-komission puheenjohtajan José Manuel Barroson sanoin: ”Joskus vertaan Euroopan unionia luomuksena Imperiumiin”.
Talouskeskeisyys sosiaalisen ja ekologisen murtajana
Kuluneen hokeman mukaan EU on arvoyhteisö. Perussopimus huutaa: “ensisijainen arvomme on talouskasvu ja tuottavuus”. Arvoyhteisön varjolla ajetaankin karusti tuloeroja kasvattavaa politiikkaa – arvo kai sekin. Lisäksi monien arvioiden mukaan palvelumarkkinoita avataan ylikansallisille suuryrityksille ja peruspalveluita halutaan yhä laajemmin kauppatavaraksi – sen sijaan, että niiden taso taattaisiin kaikkialla Euroopassa. Kansallisvaltioiden
kontrollimahdollisuuksien katoamista ei millään tavoin edes yritetä paikkailla ylikansallisilla talouden suitsimisen keinoilla. Yritysten yhteiskuntavastuu on päivän sana, EU on markkinoiden sääntöjä valvova toimija, joka jopa rajoittaa ay-liikkeen toimintaa. Ympäristöpolitiikka taas muodostuu sopimuksessa ensisijaisesti talouskasvun välineeksi. Hyvä osoitus perussopimuksen linjauksista on sen kannustus aktiiviseen ydinvoiman lisärakentamiseen.
Talouden erottaminen demokraattisesta valvonnasta
Lissabonin sopimuksen totaalisen vieraantuneisuuden demokraattisista perinteistä vahvistaa käytäntö, joka alleviivaa Euroopan keskuspankin roolia itsenäisenä toimijana tiukkoine inflaatiotavoitteineen. Tiukka inflaatiotavoite on rahoitusmarkkinoiden EU, kuten on myös rahapolitiikan totaalinen poistaminen kansalaisten ja poliitikkojen ulottumattomista. Tiukka inflaatiotavoite on rahoitusmarkkinoilla toimivien etu – mutta tavallisia asuntolainallisia kansalaisia tämä tiukka tavoite ei palvele juurikaan. Nämä periaatteet vahvistetaan siitä huolimatta uudessa EU:n perussopimuksessa.
Vapaus liikkua on Euroopassa huono vitsi
Myös vapaus liikkua on Euroopassa lähinnä valkonaamaisen länsi-Eurooppalaisen etuoikeus. Paitsi siirtymäaikoja itä-Eurooppalaisten liikkumiselle, EU:n jäsenyyskriteerinä on nykyisin kansallisen turvallisuuden pakkolakien luominen, jolla siirtolaisia voidaan tarpeen tullen kohdella turvallisuusuhkana. Viimeksi Italia on sortanut romanivähemmistöä näin. Lisäksi EU:n ulkorajojen yli ulottuva maahanmuuto on todellisuutta – eikä sitä voi rajavalvonnalla pysäyttää, vaikka sen seurauksena tuhansia ihmisiä kuoleekin Välimerelle joka vuosi.
Lissabonin sopimuksen myötä EU:n rajavalvontaa lisätään entisestään ja maahanmuuttajien käännyttämiskoneistoa tehostetaan. EU:n ulkorajoja valvovan Frontexin budjetti on nykyiselläänkin jo EU:n nopeimmin kasvava. Kaiken tämän tavoitteena on siirtolaisten valvominen ja nöyryyttäminen entistä tehokkaammin, sekä heidän käyttäminen EU:n sisällä oikeudettomana halpatyövoimana, joka kantaa EU:n talouskasvun taakkaa harteillaan. Kontrollien osana epäinhimillinen säilöönottokeskusten saaristo näyttää EU:n ihmisoikeusmyönteisyyden todelliset kasvot.
Kolonialisti-Eurooppa
Ulkosuhteissaan yhtenäinen EU ajaa aggressiivista kauppapolitiikkaa, joka on omiaan lisäämään geopoliittisia paineita sen ympärillä. Yhdysvaltojen ulkopolitiikkaa pidetään Euroopassa yleisesti
katastrofaalisena, mutta uuden perussopimuksen myötä vahvistuvalla mandaatilla EU harjoittaa aggressiivisinta ja lyhytnäköisintä kauppapolitiikkaa maailmassa, kun EU vaatii kahdenvälisten
kauppasopimusten avulla kehitysmaita avaamaan rajansa.
Perussopimus vahvistaa tämän käytännön, vahvistaessaan Euroopan unionia ulkopoliittisena toimijana. On varmasti totta, että EU:n kriisinhallinta voisi sopimuksen myötä parantua selvästi, mutta samanaikaisesti sopimus sitoo EU:n taloudelliset ja sotilaalliset intressit entistä vahvemmin yhteen.
Sopimuksen luonne
Sopimus on nykymuodossaan niin vaikeasti ymmärrettävä, että siitä on lähes mahdotonta saada otetta. Sen pystyy ymmärtämään vain EU-oikeuteen erikoistuneet juristit. Vallan siirtäminen ja ihmisten vaikutusmahdollisuuksien lähes tietoiselta vaikuttava rajoittaminen alleviivaa sen huonoutta. Siksi sopimus on kaadettava – jotta siitä ei voi juurruttaa Euroopan unionin kasvoja.
*Kampanjaa järjestää laaja kansanrintama, johon kuuluvat muun muassa: MTK – Mikä-mikä-maan Tulevaisuuden Kansalaiset, ja SAK – Sarkasmista Ahdistuvien Keskusjärjestö
