Kolme vuotta sitten Ranskassa ja Hollannissa hylättiin kansanäänestyksissä Euroopan unionin perustuslaki. Ei-kampanjoiden ytimessä oli unelma sosiaalisemmasta Euroopasta. Tässä unelmassa talousliiton uudistaminen tarkoittaisi ihmisen hyvinvoinnin kohtelemista päämääränä ja talouspolitiikan uudelleen määrittämistä tälle tavoitteelle alisteiseksi.
Vuoden 2005 kansanäänestysten jälkeen Euroopassa ei kuitenkaan ole edes yritetty vastata niihin haasteisiin, jotka saivat kansalaiset hylkäämään EU:n perustuslain. Euroopan unionin historia on talous- ja kilpailukeskeisyyden historiaa. Pääomien ja tavaroiden vapaa liikkuvuus on ollut sen ydin. Ihmisten toiveista ja tarpeista sekä ympäristön tilasta heräävät toiveet on sivuutettu, tai alistettu talouskasvun välineeksi.
Menestyksekkäiden Hollannin (63 % äänistä NEE) ja Ranskan (55 % NON) ei-kampanjoiden jälkeen hanke EU:n oikeudellisen perustan uudistamiseksi vedettiin jäihin ja unioni jäi pohdintatauolle, jonka aikana kansalaisia piti osallistaa keskusteluun Euroopan tulevaisuudesta. Ilmapiiri oli otollinen todelliselle muutokselle.
Jäätävän hiljaisuuden jälkeen jäsenmaiden parlamenteissa hyväksytään nyt nimensä muuttanut, mutta entistä monitulkintaisempi ja vaikeaselkoisempi “perussopimus”. Muutos parempaan jäi todellakin toteutumatta. Kuten perustuslain kirjoittamista johtanut Ranskan entinen presidentti Valery Giscard D’Estaing toteaa: “Kaikki aikaisemmat ehdotukset ovat [Uuden, nyt hyväksyttävän Lissabonin sopimuksen] tekstissä, mutta ne on jollakin tavalla piilotettu. Julkinen mielipide johdetaan tietämättään hyväksymään ehdotukset, joita emme uskalla kansalaisille suoraan esittää”.
Uusi sopimus on vaikeaselkoinen ja juristien mukaan niin monitulkintainen, että se siirtää valtaa suoraan poliittisilta päättäjiltä EY-tuomioistuimen käsiin. Miten demokratia voi toteutua organisaatiossa, joka on niin vaikeasti ymmärrettävä, että juristiksi kouluttamaton ei voi itse lukemalla hahmottaa edes vallankäytön perusteita?
EU väittää olevansa demokratian esitaistelija maailmassa, mutta on itse onnistunut ohittamaan kansalaismielipiteen ja itse luomansa demokraattiset pelisäännöt kokonaan. Sopimusprosessi antaakin karun kuvan EU:n todellisista perusperiaatteista, joita symbolisoivat epäselvyys, suljetut ovet ja integraatio rajoittamattoman kilpailun ja talouden rajun ylivallan ehdoin.
Samalla talous- ja kilpailukykymaaninen poliittinen linja on jatkunut viimeisen kolmen vuoden aikana ja on jopa vahvistumassa uuden sopimuksen myötä – vapaa pääomien ja tavaroiden liikkuvuus asetetaan fundamentaaliksi ja perustavanlaatuisimpaan asemaan EU:ssa. Samalla epäsuosittuja EU:n ohjelmia on jatkettu. Esimerkiksi koulutuksen kaupallistamista Suomessa perustellaan juuri EU:n Lissabonin strategialla ja Bolognan prosessilla.
Euroopan unionin päättäjät ovat ensin vuosina 2004 ja 2005 perustuslakia, sopimusten välissä ja nyttemmin Lissabonin sopimusta käsiteltäessä osoittaneet, että kansalaisten mielipidettä ei tarvita enää rakentamaan edes näennäistä oikeutusta poliittiselle järjestelmälle, jonka parlamenttivaaleissa enää kolmasosa unionin jäsenmaiden kansalaisista vaivautuu äänestämään. Ainoa mahdollisuus tehdä vallasta hyväksyttävämpää olisi kansanäänestykset, jonka järjestämisen kuitenkin kaikki Euroopan johtajat ovat yhdessä kieltäneet.
Lissabonin sopimuksen myötä entistäkin talouskeskeisemmän, rauhanvastaisemman ja kontrollista pakkomielteen tehneen Euroopan todellisuus voidaan puhkaista vain kaatamalla Euroopan uusi perussopimus. Ainoa tila, jossa tämä kansalaisille sallitaan, on Irlannissa. Se on perustuslakinsa vuoksi on ainoa EU-maa, joka alistaa sopimuksen kansanäänestykselle.
Ei-kampanja perustui paitsi sosiaalisen arvoperustan vaatimukselle, myös konkreettisille tavoitteille tehdä parempaa talouspolitiikkaa. Yksityistämisvimman ja pääomien vapaan liikkuvuuden sijaan EU:n on mahdollistettava todellinen demokratia, jossa talouden lait saatetaan palvelemaan ihmisiä. Talouskeskeisemmän ja turvallisuuden vuoksi yhä tiukemmin kansalaisia valvovan EU:n vastustajat ympäri Eurooppaa ovat kokoontuneet Irlantiin tukeakseen Lissabonin sopimuksen kaatamista. Me, juristit ja työttömät, SAK ja MTK tuemme Suomessa tätä vaatimusta.
